CHILITIETO

Chilipaprikakasvit: taustaa

Päivitetty 22.2.2011

Chilipaprikakasvit ovat yllättävän huonosti tunnettu, sekava ja kirjallisuudessakin melkoisen harhaanjohtavasti käsitelty kasvisuku - etenkin siihen nähden, että ihminen on todistetusti viljellyt ja jalostanut chilipaprikoita ainakin 8000 vuotta! Ei ole lainkaan harvinaista löytää uudestakin kasvikirjasta täyttä puutaheinää niin chilipaprikoiden jaottelusta kuin ominaisuuksistakin. Yleisesti nähty väite chilipaprikan yksivuotisuudesta on täysin väärä, samoin kuin jaottelut tyyliin "paprikat vs. chilit", "punapippurit vs. vihreät pippurit vs. paprikat", jne. Useimmat kirjallisuudessa ja Internetissäkin esiintyvät chilitiedot voikin jättää omaan arvoonsa. Mihin siis voit uskoa? Täällä esitetyt tiedot eivät varmasti ole absoluuttisia totuuksia, jo pelkästään siitäkään syystä että tutkijat ovat itsessään monesta peruskysymyksestä erimielisiä. Pyrimme kuitenkin esittämään Infernon sivuilla kulloinkin vallalla olevia, parhaiten perusteltuja näkemyksiä paprikakasveista ja niiden tieteellisestä taustasta.

Paprika - tai tulisena muotonaan, chilipaprika / maustepaprika, on ikivanha kasvi Etelä-Amerikasta. Se on sukua sellaisille tutummille kasveillemme kuin tomaatti, peruna, kirsikkatomaatti ja jopa tupakka. Ainakin tomaatin ja kirsikkatomaatin kohdalla sukulaisuus on helppoa ymmärtää; on paprikoita jotka muistuttavat niin hedelmän ulkoasultaan kuin jopa maultaankin molempia.

Alkuperä ja lajit

Paprikakasvien alkukodista ollaan nykyään kahta mieltä. Moni tutkija on sitä mieltä, että tämä kasvi on kehittynyt luultavimmin Amazonasin alueella. Mm. tutkija Eshbaugh:n mukaan paprikan geneettinen alkukoti on Etelä-Boliviassa. Toisen teorian mukaan paprikakasvit ovat peräisin Väli-Amerikan ja Meksikon alueilta, toissijaisena kehittymiskeskuksenaan Bolivian alue. Mikä sitten lieneekin totta, varmaa on että chili on eteläisen amerikan kasvi. Sieltä linnut, tuuli ja sittemmin ihmiset ovat levittäneet nämä kasvit kaikkialle maailman lauhkeille, lämpimille ja kuumille ilmastovyöhykkeille.

Erilaisia päälajeja on löydetty 2011 mennessä noin 30. Näistä ihminen on kaupallisesti hyödyntänyt vähänkään merkittävämmin viittä, ja maailmalle näistä on levinnyt laajemmin ainoastaan kolme. Ihminen on lisäksi kasvattanut paikallisesti omaan käyttöönsä noin kymmenkuntaa eteläamerikkalaista villilajia. Loput lajit ovat villichilejä joita ei tiettävästi olla kasvatettu ihmisen ravinnoksi tai lääkkeiksi. Monen pelätään joko kuolleen sukupuuttoon, tai tekevän niin aivan lähiaikoina.

Yllä: eri chililkasvien kukkia. Väri, koko ja muoto vaihtelevat melkoisesti, samoin tuoksu. Vasemmalta: Pimenta Cumari (c.praetermissum), Ulupica (c.cardenasii.sp), Tepin (c. annuum var. glabriusculum), Aji Amarillo (c. baccatum var. pendulum), Tabasco (c. frutescens), Quintisho (c. baccatum), Assam Red (c. annuum), Bolivian Rainbow (c. sp). Kuvasta puuttuvat erikoisuuksina mm. hyvin pienikukkaiset c. chacoënset, keltakukkaiset c.rhomboideumit ja moni muu kiintoisa tuttavuus.

Nimiviidakko

Lukija voi kiinnittää huomiota joihinkin ensisilmäyksellä häiritseviin tai ainakin hämmentäviin eroavaisuuksiin Infernon ja eräiden toisten lähteiden nimeämiskäytännöissä. Kyse on osin makuasioista; monilla lajeilla todellakin on useita tieteellisiä nimiä, ja riippuu tutkijasta mitä kukin haluaa käyttää. Monissa tapauksissa takana on myös tutkijoiden keskinäisiä erimielisyyksiä chilien jaottelusta tai määrittämisestä. Infernossa käytetään, lähinnä jonkinlaisen johdonmukaisuuden vuoksi, pääasiassa hiljattain poismenneen, alansa ehkä johtavan tutkijan, prof. A.T.Hunzikerin vuoden 2001 nimeämiskäytäntöä, mutta muillakin on kannattajansa. Koettakaa siis kestää! :)

Seuraavassa joitakin mahdollisesti "hämmentäviä" tapauksia:

Capsicum exile = Capsicum chacoënse (c.exile ei ole tieteellisesti käytetty nimi, vaan levinnyt jostain tuntemattomasta kaupallisesta lähteestä)
Capsicum eximium = c.cardenasii (näiden välillä vallitsee yhä tieteellinen epävarmuus ja varsin villi nimeämiskäytäntö)
Capsicum annuum var. glabriusculum = c. annuum var. aviculare = capsicum microcarpum
Capsicum rhomboideum = c.ciliatum (joidenkin tutkijoiden mielestä witheringia ciliata)
Capsicum baccatum var. praetermissum = c. praetermissum (jälkimmäinen nimike vakiintunut)

Paprikakasvit levisivät ensiksi Etelä- ja Keski-Amerikan kuumille ja lämpimille alueille, kehittyen moniksi geneettisesti erilaisiksi tyypeiksi, joista toiset risteytyvät tänä päivänä helpostikin, toiset eivät missään olosuhteissa. Chilin maailmanvalloitus alkoi käytännössä samaan aikaan kun löytöretkeilijät saapuivat Amerikkaan, eli jo keskiajalla. Tuohon aikaan chili oli jo levinnyt Karibian alueelle, ja onkin luultavaa että ensimmäiset chilit, joita löytöretkeilijät kauhistelivat, olivat legendaarisen, sittemmin kauhua ja ihastusta herättäneen ultratulisen Habaneron (c.chinense) ja/tai Tepinin (c.annuum var. glabriusculum) tyyppiä. Eurooppalaiset veivät chilipaprikat kaikkialle minne tuona aikana vain purjehdittiin: afrikkaan, aasiaan, lähi-itään, lähes minne tahansa. Niinpä esim. Afrikassa ja Aasiassa on satojen vuosien aikana kehittynyt (tai paremminkin: jalostettu) monia omintakeisia chilityyppejä. Toisaalta, hiljattainen todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että paprikakasvit tuotiin niin Aasiaan kuin Eurooppaankin jo kauan ennen Kolumbuksen matkoja.

Chilin hedelmämuodot

Alkujaan paprikoiden hedelmät olivat hyvin pieniä, tulisia marjoja, jotka kasvoivat ylöspäin. Tämä menneisyys näkyy yhä villichileissä. Ihmisen jalostustoiminta puolestaan edisti suurempien, vähemmän tulisten, jopa makeiden variaatioiden menestymistä. Jo tuhansia vuosia sitten Etelä-Amerikan intiaanit olivatkin jalostaneet chilipaprikan joksikin aivan muuksi kuin mitä se oli villinä luonnossa ollut. Paprikakasvien ja niiden lähisukulaisten ominainen piirre näyttää olevan helppo muuntautuvuus ulkonäön ja muidenkin ominaisuuksien suhteen. Esimerkiksi tulisuus, jota moni pitää chilien perusominaisuutena, on yhdestä geenistä kiinni. Sama pätee eri värimuunnelmiin niin kasvien kuin hedelmienkin suhteen. Villichilit ovat yleisimmin pieniä, punaisia tulisia marjoja - mutta sekään ei ole mitenkään itsestäänselvää. Läntisen haaran, eli vallitsevan chilipäätyypin marjat ovat juuri tuollaisia, mutta itäisen sitten puolestaan vaikkapa keltaisia, riippuvia ja ei-tulisia.

Seuraavan kuvan kokoelmasta löytyy useita varsin tyypillisiä chilin "perusmuotoja": villi "linnunsilmächili" (pienet marjat), suuret makeat tyypit (esim. Guajillo), keskikokoiset pitkänmalliset tuliset chilit (esim. Purira), omena-/luumumainen muoto (Rocoto), sekä erityisesti Karibialla suositut c chinenset muhkuraisine hedelmineen. Kuvassa on sekä yleisiä jalostettuja chililajikkeita että erittäin harvinaisia, jopa uhanalaisia villichilejä kaikkiaan 9:stä chilien päälajeista.

Jalostus on paitsi kasvattanut hedelmien kokoa ja satoisuutta, myös parantanut lajikkeiden tautisietoisuutta, kylmänkestävyyttä, jne. Toisaalta, kaikki muutokset eivät ole olleet positiivisiakaan. Ainakin monista annuum-paprikoista on tullut tavallaan kertakäyttöisiä, eli ne antavat yhtenä vuonna hurjan sadon, mutteivät jaksa välttämättä elää enää seuraavaan vuoteen.

Paprikalajit

Paprikat eli capsicum ovat aina viime vuosiin saakka olleet tieteessä erittäin sekavasti käsitelty, huonosti tunnettu kasvisuku, eikä tilanne ole millään lailla hyvä vielä 2000-luvullakaan. Tämä johtuu pitkälti siitä, ettei chilien tutkimuksessa pitkiin aikoihin juurikaan huomioitu kasvien geneettisiä piirteitä, tai esim. kukkien rakennetta, vaan kaikki ulkoisesti tarpeeksi samankaltaiset kasvit luettiin suoraan capsicumiin. Tästä aiheutui vertaansa hakeva sotku, jota vielä pahensi näiden kasvien ja sukulaistensa taipumus muuntautua yllättävän eri näköisiksi eri olosuhteissa.

Vielä niinkin myöhään kuin 60-luvulla capsicumiin luettiin laajalti peräti kuuden eri (joskin toisilleen läheisen) kasvisuvun lajeja. 1969 joukosta erotettiin Witheringiat, sitten Vassobiat, Athenaeat ja lopulta Aurelianat. Nykyään capsicumiin eli aitoihin paprikoihin luetaan noin 30 lajia jotka edelleen jakaantuvat alalajeikseen. Paprikoille leimaa-antava (joskaan ei välttämätön!) ominaisuus on niiden sisältämä tulinen kemikaali, kapsaisiini (jota tunnetaan 7 eri tyyppiä). Hyvin moni "outo" capsicum (etenkin ennen 1970 määritetyt) tunnetaan nykyään useiden uudelleenmäärittelyjen jälkeen usealla nimellä, ja lähes aina se "oikea" nimi on lopulta jokin muu kuin capsicum.

Seuraavassa A.T.Hunzikerin, Eshbaugh:n ja muiden tutkijoiden viimeaikaisen työn jäljiltä suhteellisen kattava luettelo capsicumeista (päivitetty 3/2006 uusien löytöjen vuoksi, päivitetään pian uudelleen! (2011)):

Capsicum 2006

2000-luvulla on etenkin Brasiliasta löydetty tieteelle kokonaan uusia capsicum villichilejä (capsicum sp:t), joille ei olla annettu nimeä tai virallista kuvausta julkisuuteen.

Lajien luonnonvaraiselle levinnäisyydelle on havaittu (Hunziker 2001) neljä selvää maantieteellistä keskittymää. Kuvaa ei tule tulkita väärin eikä liian kirjaimellisesti, sillä se on lähinnä suuntaa-antava. Paprikakasvien keskinäisistä sukulaisuussuhteista jaottelu ei myöskään anna kovin käyttökelpoista kuvaa (päivitetään pian, 2011!).

levinnaisyys levinnaisyys_teksti

Kaikki maailmalla laajalti kaupallisessa viljelyssä olevat paprikat kuuluvat siniseen ryhmään ja ainoastaan Etelä-Amerikassa kasvatettavat kaupalliset paprikat puolestaan vihreään ryhmään. Keltainen ja punainen ryhmä sisältävät tieteelle huonosti tunnettuja tai täysin uusia, monin tavoin edellisten ryhmien kasveista melkoisestikin poikkeavia lajeja. Niitä ei tiettävästi ole käytetty ihmisen ravintona muutoin kuin satunnaisesti. Punaisella tekstillä esitetyt lajit ovat ihmisen laajalti jalostamia ja kaupallisesti viljelemiä. Sulkeissa olevat lajit eivät tavallaan kuuluisi tähän kaavioon lainkaan, sillä niiden villi kantamuoto on joko epäselvä tai jopa (pubescensin tapauksessa) tuntematon. Violetti teksti kuvaa villiä lajia jonka ihminen on paikallisesti osittain jalostanut, mutta jolla ei ole laajempaa kaupallista merkitystä. Harmaat merkinnät ovat tieteelle tällä hetkellä kiistanalaisia lajeja. Vihreällä tekstillä on merkitty 26-kromosomiset capsicumit.

Todellisuudessa alueet menevät päällekkäin erityisesti Andien alueella ja Brasiliassa jossa tavataan maailman villeistä chililajeista puolet eli vähintään 13 lajia. Tieteelle vielä tuntemattomat, määrityksessä paraikaa olevat lajit ovat nekin lähinnä Brasilian itärannikon metsistä kotoisin ja usein vieläpä hyvin rajoitetuilta alueilta. Samaisesta syystä monien pelätään kuolleen jo sukupuuttoon ihmisen raivatessa näiden luontaiset elinympäristöt omaan käyttöönsä.

Mielenkiintoinen kaikkien villien capsicumien yhteinen piirre on se, etteivät ne tiettävästi ole missään runsaslukuisia. Tämä osaltaan tekee niistä alttiita kaikille olosuhteiden muutoksille ja ihmisen toiminnalle. Jopa monille intiaaneille pyhä ja villeistä chileistä ylivoimaisesti tunnetuin meksikolainen Tepin (Chiltepin) on pitkälti kadonnut luonnosta.

Kromosomeja 24 vai 26?

Capsicum-kasveilla on kromosomeja tyypillisesti 24. Moni tutkija on pitänyt tätä, kuten myös kapsaisiinin esiintymistä, eräänä suvun ehdottomista tuntomerkeistä. Paljon huomiota - ja kiistoja - herättikin eräiden johtavien eteläamerikkalaisten tutkijoiden, kuten prof. A.T.Hunzikerin ja Bianchettin 90-luvulla voimistunut kanta siitä, että myös 26-kromosomiset kasvit voivat kuulua capsicum-sukuun. Argentiinalainen Hunziker ilmaisi kantansa viimeiseksi jääneessä pääteoksessaan "The Genera of Solanaceae" (2001) varsin vakuuttavasti. Hänen brasilialaiset kollegansa Barboza, Bianchetti et al. menivät hiljattain vieläkin pidemmälle, arvellessaan 26-kromosomisten villien capsicumien tosiasiassa ehkä edustavan capsicumin kaikkein alkuperäisintä, villeintä muotoa. Mielenkiintoinen ajatusleikki - ja loputon jossittelun aihe - syntyy siitä tosiseikasta, että kaksi näistä "kaikkien chilien äideiksi epäillyistä" lajeista elää Väli-Amerikassa, ja muut puolestaan hyvin kaukana, Kaakkois-Brasilian rannikolla. Tämän voisi kenties uskottavastikin yhdistää niihin tutkijoiden aiempiin arvioihin että capsicumilla on ollut kaksi alkuperäistä kehityskeskusta, toinen juuri Keski-Amerikassa, toinen puolestaan Bolivian-Kaakkois-Brasilian tienoilla. Jälkimmäinen teoria tosin esitettiin silloin kun kaakkois-Brasilian oudoista ja omintakeisista capsicumeista ei vielä tiedetty käytännössä mitään...

Niin tai näin, Bolivian-Paraguayn alue näyttää olevan paremmin tunnetun läntisen capsicum-haaran ja mystisen itäisen haaran välinen raja-alue, jolla esiintyy joitakin siltalajeja näiden muutoin varsin erilaisten kasvien välillä. Näistä oikeastaan ainoa vähänkään paremmin (ei hyvin!) tunnettu on capsicum flexuosum. Uusin tieteellinen tieto brasilialaisilta tutkijoilta näyttää hylänneen ajatuksen 26-kromosomisten paprikoiden roolista kasvin kantaisinä. Vaikuttaakin siltä, että paprika syntyi 24-kromosomisena, luultavimmin eteläisen c.chacoënse -lajin kautta, ja aikanaan sitten muuntui 26 kromosomin "uusiin" tyyppeihin.

Capsicum annuum - frutescens - chinense: mysteeri-trio

Ylivoimaisesti tunnetuin ja ainoa lähes koko maapallolle levinnyt chililaji on c.annuum. Se jakaantuu neljään selkeästi erilaiseen alalajiin: c.annuum var. annuum (kaikki tuntemamme ns. normaalit, jalostetut chilit ja paprikat), c.annuum var. glabriusculum (Tepin ja monet muut marjamaiset villichilit), c.frutescens sekä edellisen alamuodoksi monen tutkijan laskema c.chinense. Näiden paprikakasvien ongelma tieteen kannalta on siinä että vaikka ne ulkonaisesti ja maultaan yleensä ovatkin selvästi erilaisia, geneettisesti ne ovat etenkin villimmissä muodoissaan käytännössä identtisiä. Tämän vuoksi A.T.Hunziker teki 2001 elämäntyönsä summanneessa teoksessaan "The Genera of Solanaceae" niinkin rohkean vedon että totesi näiden kaikkien neljän olevan geneettisessä mielessä yksi ja sama kasvi. Vaikka tämä tieteellinen "päänsärkykompleksi" (annuum-frutescens-chinense) onkin geenitasolla hämmentävän yhdenmukainen, itse kasvien käytös saa kasvattajat raapimaan päitään. Ne kun ovat niin kasveina kuin hedelmiltäänkin huomattavan erilaisia keskenään. Ja jotta sotku olisi täydellinen, kolmikkomme risteytymiskäyttäytyminen ei sekään puolla sitä että puhuisimme yhdestä ja samasta kasvista! Vaikuttaisikin siltä, että kolmikko on kyllä lähtöisin samasta kantamuodosta, mutta matkalla on sitten tapahtunut jonkinlaisia mutaatioita tai/ja risteytymiä tällä hetkellä tuntemattomiin muihin chililajeihin, joiden tuloksena etenkin c.chinense on tänä päivänä melkoisen omintakeinen chilikasvi. Tieteellinen sekaannus "ongelmatrio" annuum-frutescens-chinensen kesken ei varmasti lopukaan vuosiin ellei vuosikymmeniin.

Annuum development

Kuva: annuum-chilien "perhe". Villeistä kantamuodoista c.chacoënsea tavataan eteläisellä pallonpuoliskolla, pääasiassa Argentiinassa. Se on samalla eteläisin tunnettu chilikasvi. C.annuum var. glabriusculum on vastaavasti pohjoisen pallonpuoliskon asukki, ja pohjoisin tunnettu villichili. C.galapagoense on Ecuadorin Galapagos saarten endeeminen kummallisuus karvaisine, tuoksuvine lehtineen. Näiden kolmen villilajin kautta Annuumien voi sanoa levittäytyneen kaikille Amerikan kuumille ja lauhkeille ilmastovyöhykkeille, viidakoista autiomaihin ja tasangoilta vuorille, jopa kauas Galapagos saarille. Samalla ne edustavat voimakkaasti "läntistä" eli Andien chiliryhmää - Andien itäpuolella niitä kun ei juuri tavata. Jalostetun c.annuum var. annuumin syntyhistoria on melko selvä; ihminen on ilmeisesti suoraan jalostanut nykyisin tuntemamme paprikat villistä glabriusculum-muodosta. Frutescensin ja chinensen tilanne onkin sitten kimurantimpi. Frutescensissa on yhä selviä villejä piirteitä, ja sen voidaankin olettaa jalostetun annuumin tavoin kehittyneen joko ihmisen jalostuksella, tai ilman sitä, nykyiseen, hyvin yhdenmukaiseen muotoonsa suoraan glabriusculum -villiannuumeista. chinense-paprikoille tällaista syntyhistoriaa ei oikein voida osoittaa. Kukaan ei varmuudella tiedäkään miten ja missä vaiheessa ne erikoistuivat ja eriytyivät, mistä kasveista. Eräs arvio on se, että Capsicum chinensenä tuntemamme kasvi on yksinkertaisesti ihmisen pitkälle jalostama muoto puolivilliksi jääneestä Capsicum frutescensista. Niin tai näin, kaikki kolme lajia risteytyvät helpohkosti keskenään ja ulkoisista eroista huolimatta ovat geneettisesti käytännössä identtisiä. Arvoitus jäänee vielä hyväksi aikaa ratkaisematta...

Muut jalostetut capsicumit

Kun tästä päänsärky-triosta päästään etäämmälle, ja samalla syvälle Etelä-Amerikkaan, kohtaamme jo selkeästi erilaisia, omintakeisia paprikakasveja. Näistä pisimmälle jalostettu ja useimmilla alueilla yleisin on capsicum baccatum, joka sisältää melkoisen määrän kaiken näköisiä, kokoisia ja makuisia chilipaprikoita. Nämä paprikat risteytyvät enää satunnaisesti edellisten kanssa, joten geeniperimä on jo erilainen. Baccatum-paprikasta on olemassa villi muoto, ainoastaan Boliviassa ja Lounais-Brasiliassa tavattava c.baccatum var. baccatum. Viimeinen laajemmin ihmisen jalostama chilisuku onkin sitten jo melkoisen erikoislaatuinen. Capsicum pubescensista ei tunneta lainkaan villiä kantamuotoa, mutta intiaanit ovat kasvattaneet sitä jo ainakin 10.000 vuotta. Tämä chili ei risteydy enää käytännössä lainkaan edellämainittujen, yleisempien serkkujensa kanssa.

Loput chililajit ovat huonosti tunnettuja, harvinaisia Etelä-Amerikan villichilejä, joista ainakin osaa käytetään paikallisesti intiaanien ruoanlaittoon ja lääkitykseen.

Kilpajuoksu kuolemaa vastaan

Useiden tieteen kuvailemien villien paprikoiden pelätään jo kuolleen sukupuuttoon Etelä-Amerikan muutakin luontoa tuhoavissa metsänhakkuissa ja ihmisen levittäytymisessä kaikkialle. Capsicumien kohtaloksi näyttääkin luonnossa koituvan niiden halu kasvaa samankaltaisilla alueilla kuin missä ihminen viljelee maata. Aina kun ihminen kaskeaa tai muutoin valtaa alueen viidakkoa tai muuta luontoa, paprikakasvit katoavat sieltä - pysyvästi. Niinpä villit capsicumit elävät enää kaikkein vaikeakulkuisimmilla mailla joille ihminen ei - vielä - ole maatalouksineen tullut. Villien paprikoiden tutkimus on toden teolla alkanut vasta viime aikoina, ja näyttää myös pysähtyvän koko maapallon luonnon kannalta perimmäisiin haasteisiin. Tästä syystä tutkijoilla on jo melkoinen kiire saada talteen edes jonkinlaisia näytteitä ja kuvauksia useista, ellei useimmista tälläkin sivustolla kuvatuista chililajeista. Esim. capsicum lanceolatumin pelättiin jo kuolleen sukupuuttoon, kunnes tri. Bosland onnistui pitkän etsinnän jälkeen löytämään kasvin Guatemalasta. Hänen oma arvionsa oli synkkä: "lanceolatum kuolee todennäköisesti sukupuuttoon aivan lähitulevaisuudessa..."

Sama pätee varmasti moniin muihinkin lajeihin, ja tämä tekee myös chiliharrastuksesta paitsi hauskan, myös vakavan ja hyödyllisen työn. Meidän käsissämme on osaltaan monen luonnosta kenties katoavan kasvin perimän säilyminen. Älä siksi koskaan hävitä villichiliäsi tilanahtauden, tai minkään muun syyn vuoksi! Sille löytyy varmasti uusi koti. Vaikka yhteisömme ei kenties kasvatakaan maailman aivan uhanalaisimpia capsicum-lajeja, on hyvä pitää yksi asia mielessä. Jos kasvatat esimerkiksi harvinaista, kallista koira- tai kissarotua, ja lemmikkisi kuolee, se on suuri inhimillinen menetys, mutta tiedät saavasi uuden pennun rahalla. Jos kasvatat esim. seuraavia erittäin harvinaisia villipaprikoita: capsicum tovarii, galapagoense, rhomboideum, lanceolatum, parvifolium, buforum, flexuosum, ... - on hyvinkin mahdollista, ettet tule enää koskaan elinaikanasi löytämään uutta kasvia menettämäsi tilalle! Puhumme sukupuuttoon kuolevista, viimeisistä yksilöistä näitä kasveja, eikä tämä ole mitään sentimentaalista jaarittelua, vaan täyttä totta. Pitäkäämme siksi niistä hyvää huolta - ne ovat ainutlaatuisia sanan vakavimmassa merkityksessä!!

Onneksi ainakin osa lajeista on päässyt "turvaan" geenipankkeihin ja jopa harrastajien kansainväliseen verkostoon. Villichileistä vain kourallinen on yleisesti ja jotenkuten yksimielisesti kuvailtuja saati sitten harrastajien ulottuvilla. Ensimmäinen joihinkin erikois-siemenliikkeisiin kotiutunut tyyppi oli Brasilialainen Capsicum praetermissum. Sopivilla suhteilla saattaa löytää myös ainakin seuraavia: c.eximium (cardenasii) , c.tovarii, c.lanceolatum, c.rhomboideum, c.chacoense. Loppuihin villikummajaisiin vaaditaankin sitten jo todella hyvää tuuria, tai melkoisia suhteita. Löytyneidenkin siementen suhteen kannattaa olla terveen epäluuloinen, sillä näin harvinaisissa lajeissa todennäköisyys sille että siemenet ovat joko risteytyneitä tai jopa täysin vääriä, on väistämättä suuri. Esim. väärää c.parvifoliumin nimellä esiintynyttä villichiliä on viime aikoina levinnyt harrastajapiireissä. Ilmeisesti oikeaakin on liikkeellä, mutta niin salaperäisesti ja pienessä piirissä, ettei Infernokaan ole vielä päässyt esittelemään lajia. Pienessä piirissä piilottelee myös ainakin c.buforum (c.mirabile).

Tunnistuksen koukeroita ja mysteerejä...

Yksi asia on varma. Kun aloitin tämän merkillisen harrastuksen 1996, kaikki näytti mittaamattoman paljon selkeämmältä kuin nyt... Tuolloin tunnettiin vain pieni osa nykyisin määritetyistä paprikan villilajeista, ja niistäkään ei ollut juurikaan tietoa saatavilla julkisesti. Sana kulki lähinnä kasvattajalta toiselle - mitään vähänkään uskottavia julkisia tietolähteitä ei yksinkertaisesti ollut! Nyt, 2011, capsicumien tutkimus näyttää avaavan Pandoran laatikon: kaikki uusi mitä tulee julki, avaa entistä suurempia kysymysmerkkejä - aina siihen pisteeseen, missä juuri mitään vähänkään vanhempaa alan "tietoa" ei voi uskoa ilman rankkaa lähdekritiikkiä ja tervettä ennakkoluulottomuutta.

Tässä joitakin valokuvasuurennos-esimerkkejä kysymysmerkeistä joita chilin harrastaja voi kohdata etenkin vähänkään eksoottisempien lajien parissa. Näissä valokuvissa riittää ihmeteltävää jokaiselle chilien tieteelliseen taustaan, kukkien rakenteeseen ja sen sellaiseen kiinnostuneille!

Määrityksestä ja sen ongelmista:

Ulkonäkö- ja makuerot näiden paprikalajien, lajikkeiden ja jopa saman lajikkeen eri yksilöiden välillä voivat olla suuria. Paprikoiden määrittäminen kotona on siksi parhaimmillaankin haasteellista, usein jopa toivotonta puuhaa. Osasyynä tähän ovat alalla etenkin nykyään, chiliharrastuksen saavutettua jonkinlaisen muoti-ilmiön, vallitsevat viidakon lait. Aivan samoja chilejä kutsutaan lukemattomilla nimillä, eikä ole lainkaan harvinaista löytää väärin määritettyjä lajikkeita niin kaupoista, Internetistä kuin meidän harrastajien penkeistäkin. Osa näistä erehdyksistä on tavallaan inhimillisiä, ja juontaa siihen miten chiliä on sen kotiseuduilla käytetty ja kutsuttu. Esimerkiksi lajikkeenakin tunnettu "Aji Amarillo" tarkoittaa sananmukaisesti "keltainen chili". Nimen alle sopivat huonon tuurin sattuessa kaikki tämän määritelmän täyttävät eteläamerikkalaiset chilipaprikat (poislukien portugalinkielisen Brasilian). Samaten, monilla alueilla ja etenkin kaupallisesti "Habanero" kuvaa kaikkia chinense -lajin lajikkeita. Ja niin edelleen. Nimiin ja luokitteluun onkin syytä suhtautua melkoisella varovaisuudella. Toisaalta, kokemus ja vertailu Internetistä löytyvään chilitietouteen auttavat ratkaisemaan monet kysymysmerkit, jos asia vaivaa. Kovin helposti ei kannata riitautua tuttujen kanssa siitä, kenen kasvi on "aito se-ja-se", sillä aika usein molemmat ovat oikeassa... ainakin osin. :)

TUNNISTUSKAAVIO (versio 8/06)

Edelliseen kaavioon kannattaa suhtautua lähinnä suuntaa-antavana, sillä vaikka se päteekin useimmissa tapauksissa, toisinaan kasveissa on poikkeuksia (esim. violetin sävyn satunnainen puuttuminen kukista) jotka ohjaavat kaaviossa vikasuuntaan... Usein kasvin tunnistus on helpompaa kokonaisvaikutelman kuin yksittäisten, joskus hämäävän muuttuvien yksityiskohtien perusteella. Tällainen pari on erityisesti c.eximium/cardenasii vs. c.praetermissum. Näiden kukat ja jopa lehdet voivat olla todella hämmentävän samanlaisia, mutta kasvien yleinen kasvutapa on erilainen. Molemmat ovat suuria kasveja, mutta eximiumilla on taipumusta kasvattaa pitkiä, ohuita oksia joissa karvattomia lehtiä kasvaa enimmäkseen oksien päissä, ei niinkään tyviosissa. Praetermissumit, vaikkakin erittäin monimuotoisia kasveja ovat, kasvattavat selvästi tukevampia, lyhyempiä oksia, ja ovat muutoinkin olemukseltaan tukevampia, pensasmaisempia. Lehdet ovat enimmäkseen karvaisia, mutta eivät aina. Vastaava enimmäkseen, muttei aina, käyttökelpoinen tuntomerkki on chinensen suuret, selvästi kuhmuraiset lehdet, jollaisia ei muilla chileillä tavata. Kaikilla chinenseillä vain ei tätä ominaisuutta ole. Tällöin vaarana on sekoittaa ne frutescensiin tai annuumiin. Vaikka kaavion yksityiskohdat voivatkin olla harhaanjohtavia, kokemus opettaa varsin nopeasti näkemään yhdellä silmäyksellä chilikasvin lajin, vaikkei välttämättä tarkempaa alalajiketta.

Kaava kattaa käytännössä kaikki suomessa harrastajalle mahdollisesti eteen tulevat capsicumit, merkittävimpänä poikkeuksena keltakukkaisena kaikista muista poikkeava capsicum rhomboideum. Ulkomaisista lähteistä peräisin olevien villichilien kohdalla kaavaan tulee suhtautua erittäin varauksella, sillä vaikka todennäköisyys jonkin tämän kaavan ulkopuolisen erittäin harvinaisen capsicumin osumiseen kohdallesi on pieni, se on aina olemassa. Myöskään kaikki geenipankkien tai edes tutkijoiden määritykset eivät pidä paikkaansa; esimerkkinä CGN19198 ja monet PI-luokitellut lajikkeet... Huomatkaa se, ettei kaava tunnista oikein melko yleisiä annuum-trion (annuum-chinense-frutescens) välisiä, tai muitakaan mahdollisia risteytymiä!

Chilien yleisnimikkeitä jotka viittaavat ulkonäköön tai ominaisuuteen, eivät niinkään lajiin:

Kasvattajan on hyvä muistaa se, ettei ylivoimaisesti useimpia chilipaprikoiden nimiä ole kehitetty harrastajien saati tutkijoiden iloksi ja heidän elämäänsä helpottamaan, vaan arkipäiväisiksi nimiksi jotka pätevät usein vain paikallisesti. Kun perulainen emäntä määrää tyttärensä ostamaan torilta "punaista paprikaa", hän pyytää kirjaimellisesti "punaista paprikaa" - eli Aji Rojoa! Toisaalta, naapurikylässä samainen "Aji Rojo" voi olla enemmän tai vähemmän eri chili - mutta ruoanlaiton ja paikallisten emäntien kannalta aivan sama asia! Ei ole olemassa mitään tarkoin määriteltyä "Aji Rojoa" - eikä muitakaan allamainittuja chililajikkeita. Useimmissa tosin onneksemme vallitsee melko suuri yhdenmukaisuus; tämä pätee erityisesti kaupallisesti viljeltyihin ja vähänkään laajemmin myytyihin lajikkeisiin. Kun vielä otetaan huomioon väistämättömät ja yleiset risteytymät, kaupallisten chilien jatkuva kehitystyö, ym, nimikkeisiin ei kannata useinkaan katsoa sen tarkemmin kuin suuntaa-antavina. Jos lajikkella on tietty esim. PI- tai muu tieteellinen koodi, silloin tilanne on toinen - silloin lajike on ainakin melko luultavasti tiettyä, määriteltyä muotoa. Esim. "Aji Amarillo" voi olla lähes mitä vain, vaikka luultavimmin oranssi, makeahko iso baccatum. Mutta "Aji Amarillo PI-123456" on tarkasti määritetty versio kasvista. Sekavaa? Ei niinkään. Vain osa tämän harrastuksen iloa ja haastetta. :)

AJI: "chili" espanjankielisessä Etelä-Amerikassa.

AJI AMARILLO: "Keltainen chili" - viittaa Perun alueen suuriin keltaoransseihin baccatumeihin.

AJI ROJO: "Punainen chili" - kuten edellinen, mutta käytetään tummemman oransseista perulaisista baccatum-laaduista.

AJI DULCE / PIMENTA DOCE: "Makea chili" (espanja/portugali) - ei lainkaan viittaa lajikkeeseen, sisältää melkein mitä hyvänsä Etelä-Amerikan mantereen pohjoisosista.

BIRD'S EYE (LINNUNSILMÄ): Yleisnimike pienimarjaiselle, villin kaltaiselle tuliselle chilille. Yleensä annuum-lajia, joskus myös frutescens..

CAYENNE / RED PEPPER: yleisnimi punaiselle, tuliselle chilille. Lähes aina annuum, aasialaisessa chilissä saattaisi joskus olla myös frutescens.

CHEIRO: "Tuoksuva" (Portugali) - tavallinen Brasiliassa.

DEDO DE MOCA: "Neidon sormi" - yleisnimi tietyn näköisille annuum ja baccatum chileille.

DUTCH CHILI: Hollantilaista kaupallista annuum-maustepaprikaa suoraan lähikauppasi hyllyltä.

HABANERO: Alkujaan oma chinense-lajin alalajike Kuubasta. Nykyään kaupallinen yleisnimike tietyn muotoisille tulisille chinense-paprikoille. Joskus ei sitäkään..

PIMENTA: "Chili" (Portugali), tavallinen Brasiliassa chililajikkeiden nimen alkuna.

PIRI PIRI / PILI PILI: Yleisnimike afrikkalaisesta tulisesta chilistä. Voi tarkoittaa myös portugalilaista maustetta.

UCHU/UCHO: "Chili"eräillä intiaanikielillä.

VERMELHA: "punainen" (Portugali)

USDA, CGN, C0...?

Mikä on useissa lajikkeissa esiintyvä numerosarja "PI XXXXXX"? Kyse ei ole sen kummemmasta kuin USA:n valtiollisen geenipankin USDAn antamasta koodinumerosta jollekin lajikkeelle, yleensä paikalliselle tai villichilille. Koska chilipaprikat ovat yhä huonosti tunnettu ja -tutkittu asia, USDA on kerännyt talteen "muistikuvia" luonnontieteilijöiden matkoillaan löytämistä lajeista. Osa näistä tieteellisistä, joskus hyvinkin vanhoista näytteistä on sittemmin levinnyt kaupallisten siemenliikkeiden valikoimiin. Mm. Reimer Seeds pitää valikoimissaan useita USDA-luokiteltuja lajikkeita. PI-numero ei sinällään ole mikään tae chilin mielenkiintoisuudesta tai harvinaisuudesta, vaan paremminkin siitä että kyse on jollain tavalla paikallisesta tai villistä lajikkeesta. Näistä chileistä sitten toisaalta löytyvät maailman ehkä harvinaisimmatkin tunnetut lajikkeet ja todellista päänsärkyä niille jotka laillamme ovat oikeasti kiinnostuneita kasvien sukusuhteista! Muut kirjainlyhenteet ovat toisten tutkimuslaitosten ja geenipankkien käyttämiä koodeja.